Taide ja taito

Kulttuuritoimittaja Päivi Vuoljärvi-Westin juhlapuhe Kauhajoen kansalaisopiston 50-vuotisjuhlassa 9.11.2014

"Lyhyttä se on ollut," kuuluivat Vaasan Jaakoon viimeiset sanat. Kun nuorena toimittajana ne lähiomaiselta kuulin, uskoin tietäväni, mitä päätoimittaja ja mestaripakinoija oli tarkoittanut.

En tiennyt.

Vasta eletty elämä opettaa, miten lyhyttä aika oikeasti on, kun lapsuuden loputtomat kesät ja joululomat ovat takana. Ei siitä tunnu montakaan päivää menneen, kun me viime kevään 50 vuotta sitten kirjoittaneet riemuylioppilaat hikoilimme tässä salissa ylioppilaskirjoituksia ja vilkuilimme eväsherkkujamme.

Kumma kyllä, vielä lähempänä on pari vuotta aikaisemmin sattunut yritys perustaa yhteislyseon lukiolaisten näytelmäkerho. Yhtenä lumisena pyhäiltapäivänä pyöräiltiin Pyhälammin Kristiinan kanssa Lustilan koululta kirkolle. Oli puettu vekkihameet, leveät vyöt ja paitapuserot. Odotettiin että jotakin jännittävää tapahtuisi.

Kesällä oli esitetty koulun aitassa Hamletin haamukohtausta - varmaan jonkin nuorisoromaanin innoittamina - eikä onnistuttu mitenkään erinomaisesti. Nyt ehkä päästäisiin käsiksi oikeaan teatteriin. Eihän me päästy.

Tällä näyttämöllä ylempiluokkalainen Palletvuoren Esa selitti ideoitaan ja me muut liikuskeltiin hämmentyneinä. Hyviä ideoita, mutta mistä ja miten niiden toteuttaminen alettaisiin? Toista kokoontumista en muista. Todennäköisesti sitä ei tullut.

Kateus nipisti kun muutamaa vuotta myöhemmin Kristiinan pikkusisko Marketta sai loistaa Ruman Elsan nimiroolissa. Vaasa-lehdessä nimimerkki Ma-la (olikohan Martti Anttila) kirjoitti huhtikuussa 1966 Marketan Elsasta: "Esitys oli niin vakuuttava ja luonnollinen, että oli lähes mahdoton ajatella hänen olevan ensikertalainen". Huonommuuden tunnekin velloi mielen pohjalla. Miksei meitäkin onnistanut?

Emme silloin osanneet kiinnittää huomiota siihen, että näytelmää esitti Kauhajoen kansalaisopiston näytelmäpiiri.

 Se merkitsi, että teatterista innostuneilla harrastajilla oli opiston puolesta ohjaaja - ryhmän vetäjä. Meidän lukioaikanamme ei kansalaisopistoa vielä ollut. Sen toiminta alkoi päivälleen 50 vuotta sitten, jolloin me jo aloittelimme yliopisto-opintoja.

Emme me siis Markettaa huonompia lukiolaisia olleet. Meiltä vain puuttui ohjaaja. 1963 kansalaisopistolainsäädäntöä oli uudistettu niin, että valtion osuuden saaminen helpottui. Kauhajoen monipuolinen koulu- ja sivistyskunta tarttui heti tilaisuuteen ja sai kansalaisopiston perustamisluvan ja varmuuden valtion osuudesta 1964.

Työssäni kulttuuritoimittajana näin sittemmin yhä uudelleen, miten erilaiset näytelmä-, musiikki- ja kuvataidepiirit kukoistivat innostuneen ohjaajan johdossa. Jos ohjaaja jostakin syystä menetettiin, toimintakin lamaantui. Kansalaisopistot palkkasivat ohjaajia ja opettajia, mikä merkitsi paitsi luovien myös opinto- ja liikuntaryhmien toiminnalle varmuutta ja jatkuvuutta.

Maakunnallisilla nuorisoseuran teatteripäivillä ja läänin opistojen välisissä käden taito- ja kulttuurikatselmuksissa taso alkoi nousta - joskus mykistäviinkin suorituksiin. Tuomaristoon sattuessa oli joskus tosi vaikea päättää, keitä palkittaisiin. Eri tavoin humoristisia ja koskettavia esityksiä oli useita. Vihjeen opistojen tarjoamien virikkeiden ja koulutuksen merkityksestä antavat läänin kansalais- ja työväenopistopäivät keväältä 1969. Kirjoittajista palkittiin kaksi tulevaa kirjailijaa: Sisko Istanmäki novelleistaan ja Mirja Kuivaniemi runoistaan.

50 vuotta sitten voimaan tullut laki valtion osuuksista laajensi opistomuotoisen vapaan sivistystyön maaseudulle.

Opistoja syntyi satakunta lisää. Vapaan sivistystyön juuret ovat kuitenkin yli sadan vuoden takana, 1800-luvun lopulla. Monet työväenopistot ovatkin jo viettäneet satavuotisjuhliaan. Helsingin ruotsinkielinen työväenopisto julkaisi syyskuussa satavuotiskirjansa. jonka nimi Delad glädje, Jaettu ilo, johtaa oivallukseen.

Jaettu ilohan on kaksinkertainen ilo. Hyvä mieli, sosiaalinen kanssakäyminen ja kulttuuriharrastukset edistävät terveyttä ja lisäävät elinvuosia. Neurologi, ylilääkäri, dosentti ja kirjailija Markku T. Hyypän johtamat tutkimukset ovat sen osoittaneet: muiden kanssa toimiminen ja kokemus yhteisöllisyydestä, me-henki, osallistuminen pitävät ihmisen virkeänä ja hengissä. Onhan hän paitsi biologinen ja psyykinen myös sosiaalinen olento.

Sohvaperunaksi jääminen on yhtä iso terveysriski kuin liikunnan puute, tupakointi tai ryyppääminen, Hyyppä todistaa. Yksinäisyys ja stressi syövät terveyttä ja elämänhalua. Laajan amerikkalaistutkimuksen mukaan yksinäisyys on yhtä suuri terveysriski kuin tupakointi ja kolme kertaa vaarallisempi kuin ylipaino. Meillä yksinäisyys liittyy masennukseen, jonka takia yhä useammat jäävät työkyvyttömyyseläkkeelle ja josta myös vanhukset ja syrjäytyneet nuoret kärsivät.

Lääkärinä sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty on tarttunut asiaan. Masennuksen hinta on hänen mukaansa yhteiskunnalle ja sairastuneille ihmisille valtava. Niinpä hän puuhaa kevääksi laajaa yksinäisyysfoorumia. Toivottavasti foorumi nostaa esiin kansalais- ja työväenopistojen tärkeän roolin yksinäisyyden torjunnassa. Hyyppä on todennut opistojen kurssien olevan monelle yksinäiselle väylä sosiaaliseen elämään.

Tästä huolimatta opistojen valtion osuuksien määrä on alkuvuosikymmenien lihavista ajoista - Kauhajoen opisto sai 1974 valtiolta peräti 80 prosentin osuuden - alkaneet kutistua. 90-luvun puolivälistä kurssimaksut puolestaan ovat kasvaneet. Tämän syksyn opetusohjelmia selaillessa näyttää jo, että hiljalleen kipurajalle. Yksinäisyyteen syrjäytyvillä tulot sitä paitsi ovat pienimmästä päästä. Jos opistojen hanaa yhä kiristetään, täytyy siis muutamaa muuta hanaa reilusti höllentää.

Opistojen määrä on viime aikoina laskenut lähes kolmesta sadasta 187:ään, kun niitä on yhdistetty alueopistoiksi. Kauhajoen kansalaisopistosta muuten tuli alueopisto jo 45 vuotta sitten. Silloin opistotoimintaan liittyivät Karijoki ja Isojoki. Vuosittainen opiskelijämäärä maan kansalais- ja työväenopistoissa on 650 000 - Kauhajoen opistossa yli 2 000 - ja oppituntimäärä yli kaksi miljoonaa. Missään muussa oppilaitosmuodossa meillä ei ole yhtä paljon opiskelijoita.

Opistojen toimintaperiaatteet ovat 115 vuotta pysyneet hämmästyttävän samanlaisina:

kansalaistaitoja, käden taitoja, luovaa harrastustoimintaa, kieliopintoja, voimistelua, tanssia. Joka syksy saapuu itsensä henkisestä kehittämisestä innostuneita ihmisiä samanmieliseen seuraan, näkee rehtori Markku Nurmi 31 opistosyksynsä kokemuksella. He ovat myös vaikuttaneet kurssiensa sisältöön niin, että opistot ovat perusperiaatteiden pysyvyyden ohella muuttuneet aikojen mukana.

Jos sata vuotta sitten opiskeltiin kirjanpitoa, konekirjoitusta, kotitaloutta, ruotsia ja suomea, niin nyt on tietokonekursseja, joilla valtaavat alaa tutustuminen tablettitietokoneisiin ja älypuhelimiin, joogaa sekä vaikka kiinan alkeita ja viittomakieltä kuten nykyisessä kotikunnassani Vöyrillä - suomenruotsalainen viittomakieli on henkitoreissaan ja Kiina on varmaan tulevaisuuden kulttuurivaihto- ja kauppakumppani.

 Rannikon kurssitarjonnasta bongasin vielä mm. konjakin maistelun (kurssi heti täynnä), kehon puhdistamisen raakaravinnolla, suojautumisen langattoman teknologian vaaroilta sekä feng suin - Googlen mukaan kiinalaisperäinen oppi harmonisesta sisustamisesta, osittain käypää sisustuspsykologiaa, osittain taikauskoa.

Närkästynyt yleisönosastokirjoitus ilmestyikin heti. Ei ole oikein käyttää yhteiskunnan varoja huuhaan opiskeluun! Olin jo taipua samalle kannalle, kun muistin että arvostetun filosofian aikakauslehden nimi on Niin & Näin - ei edes niin tai näin vaan tosiaan niin JA näin. Näkökulmaa kun vaihtaa, näkemyskin muuttuu. Tieteen historia on yhtä tosiksi uskottujen käsitysten romuttamoa. Ainoa oikea ja pysyvä totuus ajan ilmiöistä on tuskin kenenkään hallussa tai onko sitä olemassakaan, joten avoin ja tutkiva mieli on tarpeen. Sitä painotettiin opistonkin vastineessa.

Kauhajoen opiston lukijoiden ryhmässä on neljännesvuosisadan luettu kirjoja ja keskusteltu niistä. On myös alustettu teatteriesityksiä sekä kuunneltu musiikkia ja eritelty sitä. Taiteen vastaanottamisen opiskelua saattaisi hyvinkin täydentää jonkinlainen informaation vastaanottamiseen ja käsittelyyn harjaannuttava keskusteluryhmä. Siinä voisi ainakin tuulettaa ajatuksia ja kuulla muiden kokemuksia, kun ristiriitaisten tiedon sirpaleiden kaaos alkaa pyörryttää päätä.

Melko lähelle informaatioryhmää tulee Kauhajoen opiston juhlasyksyn maailman menoa 50 viime vuoden aikana pohtinut keskusteluryhmä Kultaiselta 60-luvulta kyyniselle kymmenluvulle. Sen tavoite oli selvittää, olivatko asiat ennen paremmin. Viimeinen kokoontuminen oli eilen. Mikä mahtoi olla tulos? Ainakin me 60-luvun nuoret elimme huomattavan vaatimattomasti nykypäivään verrattuna. Mutta niin elivät kaikki muutkin, joten elämä tuntui oikein hyvältä.

Kauhajoen kansalaisopistolla lienee edessä uusi antoisa 50-vuotiskausi. Jaettu ilo ja yhdessä tekemisen me-henki on elintärkeiksi todettu, ja niiden tarjoamiseen opistolla on eväät.