21.1.2015

Mitä näistä vois tehdä?

Käsityökursseilla tulee hyvin usein esille yllä oleva kysymys. Kun jotain saa ostettua halvalla tai sitten on perinyt jonkun jäämistön, käsitöiden harrastaja totta kai on iloinen löydöstään ja miettii, että kyllä näillekin käyttöä löytyy - toivottavasti. Itse asiassa ei ole yhtään hassumpaa laittaa luovuutensa liikkeelle ja keksiä tarpeellisia tuotteita melkein ilmaiselle materiaalille.

Kuka muistaa ripsiraanut?

Kudontakurssilla ratkaisimme juuri pari tämmöistä haastetta. Villalangasta kudotut raanut olivat todella suosittuja kudonnaisia 70- ja 80-luvulla. Niissä loimi oli luotu yhdeksän säikeisestä kalalangasta noin metrin levyseksi. Tällainen loimi löytyi entisen käsityönopettajan jäämistöstä. 

Löysin Lankavan sivuilta Metsätähti -kaitaliinan mallin, jossa oli pellavaloimi ja kuteena paperinaru, sidoksena taalainsidos. Vanhan raanuloimen sai hyvin tuunattua tähän malliin. Loimessa on nyt kahdeksan lankaa sentillä ja kaksi lankaa vastaa yhtä lankaa. Nyt on jo kudottu yksi kapea matto kalalangalla ja paksulla villaisella mattolangalla. Seuraavaksi siihen tulee tuolinmatto kalalangasta ja poppanasta. Kaitaliinaankin loimi sopii.

Tämän vuoden ensimmäisessä Maalla-lehdessä oli ripsiraanuja tuunattu uuteen käyttöön. Niistä oli tehty säilytin, kassi, meikkipussi ja päällystetty rahi. 

Pellava kullaks….

Toinen haastava kasa osoittautui pellavaloimeksi, jossa ainakin osa on käsinkehrättyä pellavaa ehkä myös ne aivan ohuet langat. Loimen kutominen on jäänyt kesken ja se on otettu pois kangaspuista. Loimen pituudesta, lankaluvusta tms. ei ollut mitään tietoa. Olisipa ollut kiva tietää kuka ja koska joku on sitä kutonut ja vielä että mitä. Arvelin, että siitä on tehty pöytäliinaa tai sitten todella leveää verhoa.

Koska loimi oli niin leveä, halkaisimme sen ja palmikoimme kahdeksi letiksi. Samalla mittasimme loimen ja varmistimme, että siinä on tiuhtalangat kummassakin päässä. Aluksi piti tietenkin laskea, montako lankaa loimessa on. Päädyimme siihen, että parhaiten loimi sopii kapeaksi paneeliverhoksi.

Loimi on nyt vedetty puihin syvien huokausten saattelemana. Vain alta kymmenen lankaa katkesi vetämisen aikana eli se sujui yllättävän hyvin. Loimi niisitään neljälle varrelle kärjelliseksi kaksi lankaa aina yhdessä, koska langat ovat todella ohuita. Kutoa voi sitten palttinaksi, panamaksi tai mahdollisesti kanavaksi. Voi myös heittää tehostelankoina paksua käsinkehrättyä pellavaa, jota myös löytyi samaisen käsityönopettajan jäämistöstä.


Saa nähdä kuinka kutominen sujuu. Siitä sitten myöhemmin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti